Hae tästä blogista

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Keinutan, kuuntelen, sut suojaan peittelen

 Käväsin extempore reissulla Jyväskylässä kummitädin kanssa lauantaina. Ostoslistalla oli pinkit farkut ja meikkivoide. Farkkujen koot oli kaikkialta loppu, noo onneks sentään tommonen hellyyttävä harja lähti mukaan! Pari toppia, legginsit ja haaremihousut nappasin myös matkaani, Ei siis todellakaan turha reissu! 
En oikeen tiennyt minkä meikkivoiteen ottaisin, sillä halusin vaihtelua aiempiin merkkeihin. Päädyin sitten Max factorin tuote-esittelijän suosittelemaan tuotteeseen. Kevyt, mutta peittävä. Kuulosti ja hyvältä ja onneksi myös oli hintansa arvoinen :)

 Ollaan hömpötetty meidän luokan tyttöjen kanssa koko alku viikko meidän tulevista wanhojentansseista. On katottu mekkoa ja etitty kampausta ja mietitty meikkiä! Minäpä näppäränä tyttönä olin myös hengessä mukana ja sovin (tuttuni kanssa kenen pukua lainaan prinsessapäivänäni) sovitus ajan heti tälle viikolle! Se päivä oli eilen. Sain tietää olisiko se ihanantyädellinen mekko minulle sopiva. Meinas ihan itku tulla, kun katsoin peilistä ja tunsin oloni niin pieneksi ja kauniiksi. Se sopi täydellisesti. Helma oli aavistuksen pitkä, mutta vannehame auttaa asiaa! Ahh mikä olon kevennys! (ja kyllä ajoissa liikenteessä..) :)
 Tähän viikkoon on mahtunut jo paljon, vaikka ollaankin vasta puolessa välissä. Auringon paistetta, lumimyräkkää, suunnatonta iloa ja onnea. Paljon yskimistä, koulua, tanssia, hiihtoa, musikaali harkkoja, hitaita aamuja. Sekä surun ja menetyksen tunnetta.
Enkeli vuoteen vierellä kulki,
mummon silmät hiljaa sulki.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen,
on paistava mummolle ikuinen.

2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Voi että meinas itku päästä, olin niin fiiliksessä mukana ja toi viimenen kuva on jotenki niiiin kaunis tohon tekstiin :(
Otan osaa ♥

Viivi kirjoitti...

voi kiitos maija♥ :(